tiistai 26. tammikuuta 2010

Espanja edelleen


Täällä oleskellaan edelleen, ja tänne tulen pysyvästi olemaan ensi syksynä. Olemme nyt katselleet kuukauden verran menoa täällä ja olen varsin tyytyväinen paikkaan. Kävin jo hoiteleen asioita sitä silmällä pitäen,että muutan tänne pysyvästi. Rekisteröidyn asukkaaksi Torreviejaan ja Asunnon hankinta on vireillä.
Ympäristöä on myös jonkin verran kateltu,ja mielestäni Santa Pola on erittäin miellyttävän oloinen paikka.Lopullinen asuinpaikka selviää sitten kun tänne olen asettunut, mutta Alicante Cartagena alueelle joka tapauksessa. Sää tähän aikaan näyttää olevan aika vaihteleva, mutta ei ole ollu pakkasia eikä lumisateita, nyt kyllä myrskyää,tuuli varmasti 20m/s ja jonkin verran satelee.Espanjalaiset ihmiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita ja mitään ongelmia meillä ei ole ollut. Eläminen täällä on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa.
On täällä myös kallista tavaraa,kuten liite kuvasta näkyy, mutta pitäähän elämässä olla laatuakin.Pitää myydä vanha vene Suomessa ja ruveta katteleen tuommosta jahtia.Kuva on Santa Polan satamasta, siellä oli aikamoinen satama-alue jossa näkyi paljon kalastusaluksiakin, erittäin hieno paikka.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Hola Amigos



Nyt oleskellaan Torreviejasssa,välimeren rannalla. Täällä on hieman lämpösempää kuin koti Suomessa ja elämä muutenkin erilaista. Matka tänne oli hiemen väsyttävä, mutta nyt on viikko levätty, joten eiköhän tähän totu.
On jonkinverran tutustuttu paikkaan, ja opeteltu liikkumaan paikasta toiseen. Tänään on ohjelmassa markkinat,jotka kuulemma ovat euroopan suurimmat, sieltä aikomuksena ostaa hedelmiä ja jotain kasviksia sekä katsella pito vaatetta.Koti puolesssa pitää pakkasia, eikä täälläkään mikään helle ole, mutta eipä vielä ole palellukkaan, kylmintä on öisin +7C ja päivisin on noin 15C jopa ylikin.
Kerron lisää elämästä täällä kunhan tutustun paremmin paikalliseen menoon, katseltavaa täältä löytyy kunhan kerkee kiertelemään ja tutustumaan kaupunkiin ja ympäristöön kunnolla.